Lähetä ystävälle
Nuorten harjoittelut Spectalla alkoivat
02.09.2019

Kuusi nuorta Venäjältä, Saksasta ja Arabiemiirikunnista osallistuvat Specta koulutusohjelmaan. Harjoittelun tavoitteena on tutustuttaa nuoret pakkausvanteiden tuotantoon ja prosessiin – oppilaat eivät ainoastaan opi yrityksen toimintaa, vaan he perehtyvät osaksi ammattimaista joukkoamme nähdessään yritystä sisältä käsin.

Idea tällaisesta harjoittelupaikasta tuli viime vuonna ja nuoret tarttuivat siihen innostuneesti. Saatuaan paljon myönteistä palautetta osallistujilta, yrityksen johto päätti viedä ohjelmaa eteenpäin.

Tällä kertaa keskityttiin kestävään kehitykseen ja Spectan “vihreään politiikkaan”. Nuorille kerrottiin yksityiskohtaisesti pakkausvanteen tuotannosta, alkaen kierrätetyistä materiaaleista – muovipulloista. Harjoittelujakson ensimmäisenä päivänä osallistujat saapuivat Gatchinaan PET-jalostuslaitokseen. Täällä he näkivät, miten jätteet lajitellaan ja kuinka vanhoista pulloista tulee hiutaleita – PET-vanteiden tärkein raaka-aine. Myöhemmin nuoret vierailivat Kostroman kaupungissa, jossa he tutustuivat kuinka hiutaleet muuttuvat yhdeksi yrityksen erittäin kysytyistä tuotteista – muovivanteeksi.

Tutustuminen Spectaan ei rajoittunut tuotantokierrokseen: harjoittelu jatkui yrityksen eri osastoilla: juridisella osastolla, markkinointiosastolla, tuotannon suunnitteluosastolla ja monissa muissa. Nuoret saivat näin täydellisen näkemyksen monivaiheisesta liiketoimintaprosessista, kierrätysmateriaalien keräyksestä valmiiden tuotteiden mainontaan ja markkinointiin.

On syytä huomioida, että neljä nuorista oli Spectan työntekijöiden lapsia. Heidän osallistumisensa työharjoitteluohjelmaan antaa toivoa työvoiman ’dynastioiden’ muodostumisesta Spectaan. Joka tapauksessa syvällinen tutustuminen liiketoimintaprosessiin antoi heille ymmärryksen mitä vanhemmat tekevät töissään.

Opintojen jälkeen nuoret osallistuivat CEO Erik Helinin johtamaan kokoukseen ja pitivät esitelmän harjoittelunsa tuloksista johtoryhmälle.

 

 

Ota yhteyttä
Ota meihin yhteyttä
Hintatiedustelut, toimitusajat ja erikoistarjoukset uusille asiakkaille
Captcha:
captcha